Siirry pääsisältöön

Tekstiilitaiteilijat ja erilaisia tekniikoita

Ulla Jokisalo


  Minä tutustuin taiteilijoiden teoksiin, olin kiinnostunut luominen Ullan Jokisalo. Hänellä on epätavallinen ilmaus ideoista ja ajatuksista. Hän käyttää kirjontatekniikkaa neulan kanssa. 

Ulla Jokisalo on suomalainen valokuvataiteilija. Hän on osaltaan vaikuttanut siihen että valokuvasta on tullut Suomessa keskeinen nykytaiteen ilmaisumuoto.

 Jokisalon useimpia teoksia voidaan luonnehtia omaelämäkerrallisiksi sekä oman kielen ja identiteetin rakentamiseksi. Hänen kuvallisessa ajattelussaan sekoittuvat menneisyys ja nykyhetki sekä todellisuus ja fiktio. Teoksissa muisti ja muistikuvat ovat olleet usein keskeisinä lähtökohtina, ja merkittävänä kuvien teemana ovat olleet lapsuus ja nuoruus sekä äidin ja tyttären väliset suhteet. Valokuvat ovat hänen teoksissaan yleensä vain perusmateriaalia, josta Jokisalo työstää montaasimaisen teoksen muun muassa leikkaamalla ja ompelemalla ja johon hän liittää myös muita elementtejä, esimerkiksi saksia, neuloja tai lankoja.







Ulla Pohjola


  Ulla Pohjola on tamperelainen kuva- ja tekstiilitaiteilija, jonka erikoisalaa on luova kirjonta. Pohjola kirjoo muistiin elämäänsä, unikuvia ja arkeen kätkeytyneitä pyhiä hetkiä.
 Hänen teoksissaan käsin- ja konekirjontaa, nappeja, pihlajanmarjoja, ruusunlehtiä, vanhoja koruja, hauen selkärankanikamia, hehkuvia sametteja, läpikuultavaa silkkiorganzaa.







Aino Kajaniemi 

Aino Kajaniemi on suomalainen tekstiilitaiteilija. Hän tekee suuria kolmiulotteisia tekstiili-installaatioita mutta myös pienempiä, piirroksellisuuteen perustuvia kuvia. Vuonna 2010 hänet nimettiin vuoden tekstiilitaiteilijaksi ja palkittiin myös kotikaupunkinsa Jyväskylän kulttuuripalkinnolla.
Hänen työskentely alkaa aina piirtämällä tavallisella lyijykynällä paperille. Kaikissa kuvakudoksissaan on lopullisen teoksen suuruinen luonnos. Hän asetaa sen loimen taakse ja seuraan kutoessani piirroksen viivoja.
Hän käyttää pystykangaspuita ja kiinnitän kuteen tavallisella haarukalla. 





Nithikul Nimkulrat


Nithikul Nimkulrat on käytännöllinen tutkija, joka yhdistää tutkimuksen tekstiilikäytäntöön ja keskittyy kokemukselliseen tietoon käsityöprosesseissa suunnittelututkimuksen yhteydessä. Hän työskentelee OSAAMISALUElla: 
KOKEMUKSELLINEN TIETO,
MONITIETEINEN KÄYTÄNTÖ, 
MATERIAALISUUS, 
SUUNNITTELUN KAUTTA TAPAHTUVA TUTKIMUS, 
TEKSTIILIT.
Hän erottuu nykyaikaisemmista näkemyksistä ja menetelmistä.





















Minun käsityöt 


  Jonkin aikaa minä tein kuvat käsin kirjonta tekniikkaan. 







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rintamuotolaskoksen suunnittelua

 Rintamuotolaskoksen siirtäminen     Tutustuimme, miten tehdään kaavoihin rintamuotolaskoksia. Tein rintamuotolaskoksen harjoitukset peruskaavaan, leikkasin osat peruskaavaasta ja liimasin paperille. Sitten paperilla siirsin osat ja katsoin erilaisia vaihtoehtoja. Minä sain lisätietoja hyvästä linkistä  Peruskaavat - Näin siirrät rintamuotolaskosta .    Minä olen kiinnostonut erilaisista hameen maalleista ja kaavoista. Tallensin mielenkiintoisia malleja Pinterestissä  https://fi.pinterest.com/nadikonst/hameen-ideoita/ . Haluan piirtää hameenkaavaa ja yritän ommella 😉👍

Luonto

  Ykseys luonnon kanssa Opin todella mielenkiintoinen asia - kankaanvärjäys. Halunnut saada luonnon vihreä väri, ja se on onnistui 👌 Värjäsin kangas värjäyspesukoneella. Ensi tein valmis pigmenttiväri ja sitten lisää koneen. Minä tykkään matkailu ja reissailu perheen kanssa erilaiseen luonnonpaikaan. Ja minulle tuli idea, tehdä matkan kuvia. Suunnittelin ja piirsin kuvia Illustratorissa ja siten tehnyt printti kankaalle. Se on hyvää ideaa lahjoille, esim. koko perheelle 😊✌  Instagramin käytä sivu -  @konstancia_design itse tehty printti

Esiliina

Minä tein esiliinaa tytärelle minun kaveri, hän öli joulujuhlassa ↢😍 printtisuunnitelu prosesissa valmis tuote